Huippuvalmentajat
HEIDI LAINE
Heidi Laine on paitsi maailman 17. parhaaksi naisfrisbeegolfaajaksi rankattu pelaaja myös todella kokenut valmentaja. Monipuolisen urheilutaustan omaava Heidi on koulutukseltaan liikunnanohjaaja, mikä antaa mahtavan pohjan myös valmennustyölle. Hän asuu Lahdessa ja kuuluu Dynamic Discsin tiimiin.
Kisamenestystä on kertynyt kahmalokaupalla niin Suomesta kuin ulkomailtakin: mm. 2014 parifrisbeegolfin SM-kultaa, 2015 amatöörien SM-kultaa, 2019 Tyyni Openin pronssia ja Prodigy Disc Pro Tourin kolmassija, 2020 SM-pronssia, 2021 Prodigy Disc Pro Tourin kolmassija, SM-pronssia, Tyyni Openin hopeaa ja EM-kisojen kuudessija, vuonna 2022 SM-pronssia ja PDGA:n MM-kisoissa upeasti 15. sija. Eikä unohdeta myöskään pituusheiton naisten Suomen mestaruutta uudella ennätystuloksella 151,9 m.
Heidi osallistuu Fribafiestaan sekä valmentajana että kilpailijana, eli hän ottaa osaa myös Puttauksen All Stars -kisaan ja tähtipelaajien Holarikisaan. Heidin rating on tällä hetkellä 947.

HENRY LIUKKONEN
Heinolalainen Henry ”Henkka” Liukkonen on paitsi masters-luokan mestaripelaaja myös SFL:n aluekouluttaja eli Frisbeegolfliiton auditoima frisbeegolfin ohjaaja. 40-vuotias pelaajavalmentaja tutustui frisbeegolfiin reilut kymmenen vuotta sitten, ja menestys amatöörikisoissa innosti satsaamaan lajiin enemmän. Vankka tausta jalkapallosta, futsalista ja muista palloilulajeista niin pelaajana kuin valmentajanakin helpotti uuden lajin nopeaa haltuun ottamista.
Sittemmin vyölle on ehtinyt kertyä jo 74 virallista frisbeegolfkisaa, ja voittojakin mukavasti. Tällä kaudella omiin nimiin tuli otettua AM40-sarjassa mm. Kotka Open, NBDG Amateurs Jämsä, Virvik Spring Amateurs ja kotikaupungin frisbeegolfseura LDG:n seuramestaruus.
Lajiin hurahtaminen innosti Henkan hakeutumaan muutama vuosi sitten Frisbeegolfliiton valmentajakoulutukseen, jonka jälkeen hän on toiminut Heinolan Frisbeegolfpalvelun valmentajana ja nyttemmin myös kotiseura LDG:n valmennusvastaavana sekä Päijät-Hämeen aluekouluttajana. Valmennuskokemusta siis riittää.
Henkan rating on 918 ja kotiratana maailman 5. parhaaksi radaksi valittu Kippasuo Pro DiscGolfpark World eli Kippis.

EEMELI KOUKI
Raisiolainen Eemeli ”Keke” Kouki on täysverinen frisbeegolfvalmentaja, jonka oma pelaajatausta yltää kahdeksan vuoden päähän. Kisaaminen on kuitenkin saanut jäädä kokopäivätoimiseksi valmentajaksi ryhtymisen jälkeen. Koutsaushommien ohessa Eemeli on pelannut 13 vuotta ammatikseen lentopalloa, eli vapaa-ajan ongelmia ei ole juurikaan ollut. Miehen palloilutaustaa ja fyysisiä ominaisuuksia voi myös kuvailla kohtuullisen timanttisiksi.
Vaikka 31-vuotiaalla veijarilla on valmennuskokemusta alle kolme vuotta, on asiakkaita kertynyt jo yli tuhat. Se kertoo, että mies on valmentajana paitsi tavattoman ahkera myös ilmeisen pidetty. Eemelin erityisvahvuuksia onkin taito kuunnella ja antaa palautetta rakentavasti. Toki myös frisbeegolfin heittotekniikat ovat kattavasti hallussa, joten niin perus- kuin erikoisheittojenkin opetus sujuu tottuneesti. Kokemusta löytyy paitsi yksilövalmennuksesta myös pienempien ja isompien ryhmien vetämisestä, joten mies istuu täydellisesti Fribafiestan valmennustiimiin.
Eemelin rating on 935 ja suosikkirata Laitilan frisbeegolfrata.
